-
WORD Research this...Wisdom 14
- 1 Niin myös se tekee, joka tahtoo purjehtia, ja on aikonut vaeltaa julmissa aalloissa: hän rukoilee puuta, joka heikompi sitä laivaa on, jonka päällä hän vaeltaa;
- 2 Sillä se on sentähden tehty, että sillä pitää ravintoa etsittämän, ja tekiä on sen taidolla valmistanut.
- 3 Mutta sinun edeskatsomises, oi Isä, hallitsee sitä; sillä sinä annat tien meressä ja aaltoin keskellä pelkäämättömän juoksun,
- 4 Jolla osoitat, kuinka sinä kaikissa paikoissa voimallinen olet auttamaan, vaikka joku itsensä antais merelle ilman laivaa.
- 5 Kuitenkin, ettes tahdo sitä turhana pitää, jota sinä viisaudessas luonut olet, tapahtuu se, että ihmiset uskaltavat henkensä sen kaltaisen huonon puun päälle, ja tulevat laivassa talteen, jossa he vaeltavat aaltoin lävitse.
- 6 Sillä muinen, kun uljaat sankarit hukutettiin, pakenivat ne laivaan, joilla toivo oli, että heidän piti lisäämän maailmaa jälleen, jonka sinun kätes hallitsi, he jättivät niin maailmalle siemenen jälkeensä.
- 7 Sillä se puu on siunattu, jonka kautta vanhurskas tulee.
- 8 Mutta sitä pitää kirottaman, joka käsillä valmistetaan, se myös, joka sen tekee: tämä sentähden että hän sen teki, se sentähden, että se jumalaksi kutsutaan, .kuitenkin on katoovainen kappale
- 9 Sillä Jumala vihaa yhtäläisesti molempia, jumalatointa ja hänen jumalatointa työtänsä,
- 10 Ja työ tulee tekiänsänsä vaivatuksi. ,
- 11 Seutähden myös pakanain epäjumalat kuritetaan; sillä ovat Jumalan luontokappaleista tulleet kauhistukseksi ja ihmissieluille pahennukseksi ja ymmärtämättömille paulaksi.
- 12 Sillä epäjumalten asetus suurin huoruus, ja heidän alkunsa , on vahingollinen pahennus maailmassa.
- 13 Sillä ei ne alusta olleet, eikä ijankaikkisesti pysy;
- 14 Vaan ihmisten turhalla kunnioittamisella he ovat tulleet maailmaan, ja sentähden ajatellut ettei ihmiset saa kauan elää.
- 15 Sillä isä, koska hän suri ja itki poikaansa, joka häneltä, varhain tuli pois, antoi hän tehdä kuvan ja rupesi pitämään hänen joka kuollut ihminen oli, jumalana, ja asetti palvelioillensa jumalanpalveluksen ja uhrin.
- 16 Sitte ajankululla pidettiin senkaltainen jumalatoin tapa lakina, että myös knvaa täytyi kunnioittaa tyrannein käskystä.
- 17 Niin myös kansa, joka ei läsnä ollen saanut kunnioittaa, että he niin kaukana asuivat, antoivat tehdä sen muodon kaukaisella maalla, ja teettivät kauniit voimallisten kuningasten kuvat, että he ahkerasti olisivat heille mielennouteeksi, sekä poissa että läsnäollessa.
- 18 Niin autti myös tekiän suuri ahkeruus vahvistamaan ymmärtämättömiä senkaltaiseen jumalanpalvelukseen.
- 19 Sillä koska joku tahtoi palvella ruhtinaan mieliksi, teki hän kuvan kaikella taidolla kaikkein kauneimmaksi.
- 20 Mutta kansa, joka senkaltaisella kauniilla työllä oli kehoitettu, rupesi sitä jumalana pitämään, joka vähää ennen ihmisenä kunnioitettiin.
- 21 Senkaltaisesta asiasta tuli petollisuus maailmaan, koska ihmisiä jotenkin ahdistettiin, eli he tahtoivat tehdä tyrannille jotain mielennouteeksi, antoivat he kiville ja puille senkaltaisen nimen, kuin ei pitänyt.
- 22 Sitte ei he siihen tyytyneet, että he Jumalan tunnosta erehtyivät, vaan vaikka he elivät senkaltaisessa tyhmässä ja hullussa menossa, kutsuivat he kuitenkin senkaltaisen sodan ja vahingon rauhaksi.
- 23 Sillä taikka he lapsensa tappavat uhriksi, eli pitävät jonkun jumalanpalveluksen, jota ei tarvita mainittaa, taikka harjoittavat itsiänsä ylönsyömisessä pahalla tavalla,
- 24 Ja ei ole heillä enempi puhdasta elämää aviokäskyssä, vaan toinen tappaa toisen petoksella, eli murheelliseksi tekee huoruudella,
- 25 Ja heidän seassansa käy kaikki sekaisin: veri, murha, varkaus, petos, vilppi, vaatimus, väärä vala, hurskasten levottomuus,
- 26 Kiittämättömyys, nuorten sydänten pahennus, mykät synnit, sukurutsaus, huoruus ja salavuoteus.
- 27 Sillä häpiällisten epäjumalain palvelus on alku, syy ja loppu kaikkeen pahuuteen.
- 28 Jos he pyhäpäivää pitävät, niin he tekevät kuin hullut; jos he ennustavat, niin se on kaikki valhe; ei he oikein elä, ja ovat nopsat valalla pettämään.
- 29 Sillä he uskovat hengettömäin jumalten päälle, niin ei he pelkää vahinkoa, kuin he vannovat väärin.
- 30 Kuitenkin oikein heille se tapahtuu, sekä ettei heillä ole oikiaa tietoa Jumalasta, että he epäjumalista ottavat vaarin, ja että he vannovat väärin, ja ei he pyhästä lukua pidä.
- 31 Sillä jumalattomain pahuus saa lopun, ei siitä vallasta, joka heillä on vannoissansa, vaan siitä rangaistuksesta, jonka he synnillänsä ansaitsevat.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Myanmar Burmse
- Norwegian bokmal
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Thai
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Finnish Bible (1776) (finnish1776 - 2.1)
2020-08-01Finnish (fi)
Biblia, Se on: Koko Pyhä Raamattu, Suomeksi.
Vuoden 1776 kirkkoraamattu.
Finnish Bible published in 1776.
In public domain.
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1776
License
Public Domain
Source (OSIS)
https://www.finbible.fi/head/bibl.htm
- history_1.1
- (2003-02-20) Compressed module
- history_1.1.1
- Encoding of conf file corrected
- history_2.0
- (2020-05-21) New module with Deuterocanonicals. Fix MOD-353
- history_2.1
- (2020-08-01) Minor correction in DC
Basic Hash Usage Explained
At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.
We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.
Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.
Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.
Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.
The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.
We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.
Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.