-
WORD Research this...Ezekiel 36
- 1 "Ihminen, ennusta myös Israelin vuorille. Sano niille: "Israelin vuoret, kuulkaa Herran sana.
- 2 Näin sanoo Herra Jumala: Teidän vihollisenne on ilkkunut teitä ja sanonut: 'Nytpä nuo ikivanhat kukkulat tulevat meidän omiksemme.'
- 3 Sen tähden sinun on ennustettava: Näin sanoo Herra Jumala: Teidät on autioitettu, ja joka taholta ovat kansat tavoittelemassa teitä omakseen. Teistä on tullut yleinen puheenaihe, ja kaikki panettelevat teitä.
- 4 "Sen tähden, Israelin vuoret, kuulkaa Herran Jumalan sana. Näin sanoo Herra Jumala vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille, autioille raunioille ja hylätyille kaupungeille. Koska ne ovat joutuneet toisten, ympärillä asuvien kansojen ryöstettäviksi ja pilkattaviksi,
- 5 sanoo Herra Jumala: Totisesti, vihani koko hehkulla minä puhun noita toisia kansoja ja koko Edomin maata vastaan. Täynnä ilkeää iloa ja halveksuntaa ne ovat riistäneet itselleen minun maani, kaapanneet omakseen sen laitumet.
- 6 "Ennusta siis Israelin maasta, sano sen vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä puhun täynnä vihaa ja vimmaa, koska te olette joutuneet muiden kansojen häväistäviksi.
- 7 Sen tähden sanoo Herra Jumala: Minä kohotan käteni ja vannon, että teidän ympärillänne olevat kansat saavat itse häväistyksen osakseen.
- 8 "Mutta te, Israelin vuoret, kasvatatte versoja ja kannatte hedelmää kansaani Israelia varten, sillä minun kansani tulee pian takaisin.
- 9 Minä tulen teidän luoksenne ja käännän katseeni teidän puoleenne, ja teidän peltonne kynnetään ja kylvetään.
- 10 Minä tuon teidän rinteillenne yhä enemmän väkeä, tuon koko Israelin kansan, ja kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan.
- 11 Minä tuon suuren kansan ja runsaasti karjaa, ja ne ovat hedelmällisiä ja lisääntyvät. Minä kasvatan asukkaittenne määrän entisen suuruiseksi ja annan teille enemmän hyvää kuin vanhoina aikoina saitte. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.
- 12 Minä tuon teidän rinteillenne elämää ja ihmisiä, minä tuon kansani Israelin. "Sinusta tulee israelilaisten oma maa, heidän perintöosansa, etkä sinä enää joudu antamaan heitä tuhon omaksi.
- 13 Näin sanoo Herra Jumala: Sinun sanotaan syövän omia lapsiasi, saattavan oman kansasi tuhoon.
- 14 Sen tähden sanoo Herra Jumala: Enää sinä et syö lapsiasi etkä saata kansaasi tuhoon,
- 15 enkä minä enää salli, että joudut kuulemaan toisten kansojen pilkkaa ja alistumaan niiden häväistäväksi. Enää sinä et saata kansaasi tuhoon. Näin sanoo Herra Jumala."
- 16 Minulle tuli tämä Herran sana:
- 17 "Ihminen! Kun israelilaiset asuivat omassa maassaan, he saastuttivat sen teoillaan ja toimillaan. Heidän elämänsä oli minun silmissäni saastaista kuin kuukautisveri.
- 18 Minä syöksin vihani heidän ylleen, koska he olivat tahranneet maan veriteoillaan ja saastuttaneet sen epäjumalillaan.
- 19 Minä karkotin heidät toisten kansojen sekaan, ja he hajaantuivat moniin maihin. Minä tuomitsin heidät sen mukaisesti kuin heidän tekonsa ja toimensa ansaitsivat.
- 20 Mutta minkä kansojen keskelle joutuivatkin, he tahrasivat minun pyhän nimeni, sillä heistä sanottiin: 'Nämä ovat Herran kansaa, mutta heidän on täytynyt lähteä maastaan.'
- 21 Minä olin murheellinen, koska israelilaiset tahrasivat pyhän nimeni, minkä kansojen keskelle joutuivatkin.
- 22 "Sen tähden sano Israelin kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: En minä teidän tähtenne, israelilaiset, tee sitä minkä teen. Minä teen sen pyhän nimeni tähden, jonka te olette tahranneet, minkä kansojen keskelle olettekin joutuneet.
- 23 Minä osoitan, miten pyhä on suuri nimeni, vaikka se on tahrattu kansojen keskuudessa -- te olette tahranneet sen kansojen keskellä. Kansat tulevat tietämään, että minä olen Herra -- näin sanoo Herra Jumala -- kun minä siinä, mitä teille teen, osoitan pyhyyteni niiden nähden.
- 24 "Minä otan teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.
- 25 Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä.
- 26 Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.
- 27 Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.
- 28 Te saatte asua maassa, jonka minä olen isillenne antanut, te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne.
- 29 Minä vapautan teidät kaikesta, mikä on teitä saastuttanut. Minä saatan viljan kasvamaan ja tuottamaan runsaan sadon, enää en anna teidän nähdä nälkää.
- 30 Minä annan puihin paljon hedelmiä ja pelloille runsaan sadon, niin että te ette enää joudu kärsimään toisten kansojen pilkkaa nälänhädän vuoksi.
- 31 "Te muistatte silloin tekonne ja toimenne, jotka eivät olleet hyviä, ja te inhoatte itseänne syntienne ja iljettävien tekojenne tähden.
- 32 En minä teidän tähtenne tee sitä minkä teen, sanoo Herra Jumala, se teidän tulee tietää. Hävetkää, muistakaa vaellustanne ja hävetkää, israelilaiset!
- 33 "Näin sanoo Herra Jumala: Sinä päivänä, jona minä puhdistan teidät kaikesta syyllisyydestänne, minä tuon taas asukkaat kaupunkeihin, ja kaikki rauniot rakennetaan jälleen.
- 34 Silloin muokataan pelloksi nuo hävitetyt maat, joiden autiuden on jokainen ohikulkija saattanut nähdä,
- 35 ja ihmiset sanovat:'Tuosta autiosta maastahan on tullut kuin Eedenin puutarha. Nuo tuhotut, raunioiksi revityt kaupungit ovat vahvoja linnoituksia, joissa asutaan jälleen.'
- 36 Kansat, jotka silloin vielä ovat ympärillänne, tulevat tietämään, että minä, Herra, olen rakentanut sen, mikä oli raunioina, ja istuttanut aution maan. Minä, Herra, olen puhunut, ja näin minä myös teen.
- 37 "Näin sanoo Herra Jumala: Vielä tämän minä teen, vielä tätä voivat israelilaiset minulta pyytää: että annan heidän, ihmisten, lisääntyä kuin lammaslauma.
- 38 Niin kuin on uhrilampaita Jerusalemissa, niin kuin on laumoittain lampaita juhlan aikaan, niin on oleva rauniokaupungeissa laumoittain ihmisiä. Silloin he tietävät, että minä olen Herra."
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Myanmar Burmse
- Norwegian bokmal
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Thai
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Basic Hash Usage Explained
At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.
We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.
Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.
Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.
Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.
The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.
We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.
Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.