-
WORD Research this...Jeremian kirja 52
- 1 Sidkia oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäyksivuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa yksitoista vuotta. Hänen äitinsä oli libnalainen Hamutal, Jeremian tytär.
- 2 Sidkia teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, aivan samoin kuin Jojakim oli tehnyt.
- 3 Herran vihan tähden Jerusalemille ja Juudalle kävi niin kuin kävi. Herra heitti ne viimein pois silmiensä edestä. Sidkia nousi kapinaan Babylonian kuningasta vastaan.
- 4 Sidkian yhdeksäntenä hallitusvuotena, kymmenennen kuun kymmenentenä päivänä, Babylonian kuningas Nebukadnessar tuli sotajoukkoineen Jerusalemin edustalle. Hänen joukkonsa ryhtyivät saartamaan kaupunkia ja rakensivat sen ympärille piiritysvallin.
- 5 Kaupunki oli saarroksissa kuningas Sidkian yhdenteentoista hallitusvuoteen saakka.
- 6 Tuon vuoden neljännen kuun yhdeksäntenä päivänä, kun nälänhätä oli pahimmillaan eikä asukkailla ollut enää ruoan murentakaan,
- 7 kaupungin puolustus murtui. Babylonialaisia oli joka puolella kaupungin ympärillä, mutta kuningas ja hänen sotilaansa lähtivät yöllä pakoon Kaksoismuurin portista, joka oli kuninkaan puutarhan kohdalla. He pakenivat Jordanin laaksoa kohti,
- 8 mutta babylonialaisten joukot ajoivat Sidkiaa takaa ja tavoittivat hänet Jerikon tasangolla. Koko hänen sotajoukkonsa oli silloin jo hajaantunut hänen luotaan.
- 9 Sidkia otettiin vangiksi ja tuotiin Babylonian kuninkaan luo Riblaan, Hamatin maahan. Siellä Nebukadnessar julisti hänelle tuomion.
- 10 Babylonian kuningas surmautti Sidkian pojat isän silmien edessä. Myös kaikki Juudan päämiehet Nebukadnessar surmautti Riblassa.
- 11 Sidkialta itseltään hän käski sokaista silmät ja käski panna hänet pronssikahleisiin. Nebukadnessar vei hänet Babyloniin ja heitti vankilaan. Siellä Sidkia joutui olemaan kuolemaansa saakka. pakkosiirto
- 12 Viidennen kuun kymmenentenä päivänä, Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin hallitessa yhdeksättätoista vuottaan, kuninkaan henkikaartin päällikkö Nebusaradan tuli Jerusalemiin pannakseen täytäntöön hallitsijansa määräykset.
- 13 Hän poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen.
- 14 Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.
- 15 Sitten henkikaartin päällikkö Nebusaradan vei pakkosiirtolaisuuteen loputkin, mitä kansasta oli kaupungissa jäljellä. Hän vei nekin, jotka olivat siirtyneet Babylonian kuninkaan puolelle, sekä loput kaupungin käsityöläisistä.
- 16 Osan köyhästä väestä henkikaartin päällikkö Nebusaradan jätti työläisiksi viinitarhoihin ja pelloille.
- 17 Kaldealaiset rikkoivat pronssipylväät, jotka olivat Herran temppelissä, samoin kuin temppelin työntöpöydät ja pronssialtaan. Niiden pronssin he veivät Babyloniin.
- 18 He ottivat mukaansa myös hiiliastiat, tuhkalapiot, veitset, vihmontamaljat, kupit ja muut pronssiesineet, joita oli käytetty uhripalveluksessa.
- 19 Henkikaartin päällikkö vei maljat, tuliastiat, vihmontamaljat, hiiliastiat, kynttilänjalat, kupit ja pikarit, jotka olivat kaikki puhdasta kultaa tai hopeaa.
- 20 Kahdessa pylväässä, altaassa ja kahdessatoista sitä kannattavassa pronssihärässä sekä kymmenessä työntöpöydässä, kaikissa näissä esineissä, jotka kuningas Salomo oli teettänyt Herran temppeliin, oli sellainen määrä pronssia, ettei se ollut punnittavissa.
- 21 Kummallakin pylväällä oli mittaa kahdeksantoista kyynärää, ja niiden ympärys oli kaksitoista kyynärää. Ne olivat sisältä onttoja, ja niiden metallikuori oli neljän sormen paksuinen.
- 22 Viiden kyynärän korkuiset pylväänpäät olivat nekin pronssia, ja pronssia olivat myös pylväänpäitä yltympäri kiertävät köynnökset ja granaattiomenat. Pylväät olivat samanlaiset, aina köynnöksiä ja granaattiomenoita myöten.
- 23 Kummankin pylvään päässä köynnöskoristelun päällä oli kaikkiaan sata granaattiomenaa, joista yhdeksänkymmentäkuusi riippui yli köynnöksen.
- 24 Henkikaartin päällikkö vangitsi ylipappi Serajan, tämän lähimmän avustajan Sefanjan sekä kolme ovenvartijapappia.
- 25 Niin ikään hän vangitsi kaupungista sen hovimiehen, joka oli sotaväen valvoja, seitsemän kuninkaan lähintä miestä, jotka olivat vielä kaupungissa, sotaväen päällikön kirjurin, jonka tehtävänä oli koota maasta miehiä armeijaan, sekä kuusikymmentä muuta Juudan miestä, jotka olivat kaupungissa.
- 26 Kaikki nämä henkikaartin päällikkö Nebusaradan otti mukaansa ja vei Babylonian kuninkaan luo Riblaan.
- 27 Riblassa, Hamatin maassa, Babylonian kuningas sitten mestautti heidät. Niin oli Juudan heimo viety maastaan pakkosiirtolaisuuteen.
- 28 Tässä on lueteltuna niiden vangittujen määrä, jotka vietiin Juudasta Babyloniaan: Seitsemäntenä hallitusvuotenaan Nebukadnessar vei 3023 Juudan asukasta,
- 29 kahdeksantenatoista hallitusvuotenaan hän vei 832 jerusalemilaista.
- 30 Nebukadnessarin hallitessa kahdettakymmenettäkolmatta vuottaan vei henkikaartin päällikkö Nebusaradan pakkosiirtolaisuuteen vielä 745 Juudan asukasta. Kaikkiaan vietiin Juudasta Babyloniaan 4600 henkeä.
- 31 Kun Juudan kuningas Jojakin oli ollut pakkosiirtolaisuudessa kolmekymmentäkuusi vuotta, Babylonian kuningas Evil-Merodak armahti hänet ja vapautti hänet vankeudesta. Tämä tapahtui samana vuonna, jona Evil-Merodak oli tullut kuninkaaksi, sen vuoden kahdennentoista kuun kahdentenakymmenentenäviidentenä päivänä.
- 32 Babylonian kuningas puhutteli ystävällisesti Jojakinia ja osoitti hänelle istuinpaikan, joka oli ylempänä kuin muiden hänen luonaan Babylonissa olevien kuninkaiden paikat.
- 33 Jojakin sai nyt vaihtaa pois vangin puvun, ja lopun ikäänsä hänellä oli paikka Evil-Merodakin ruokapöydässä.
- 34 Kuningas takasi hänelle vakinaisen elatuksen, ja hän sai päivittäin sen minkä tarvitsi, koko elämänsä
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Myanmar Burmse
- Norwegian bokmal
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Thai
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Basic Hash Usage Explained
At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.
We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.
Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.
Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.
Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.
The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.
We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.
Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.