-
WORD Research this...John 12
- 1 Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui.
- 2 Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
- 3 Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
- 4 Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin:
- 5 "Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille."
- 6 Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan.
- 7 Jeesus sanoi Juudakselle: "Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten.
- 8 Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole."
- 9 Betaniaan saapui suuri joukko juutalaisia, jotka olivat kuulleet Jeesuksen olevan siellä. He eivät tulleet ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myös nähdäkseen Lasaruksen, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista.
- 10 Niinpä ylipapit päättivät tappaa myös Lasaruksen,
- 11 koska monet juutalaiset hänen takiaan lähtivät Jeesuksen luo ja uskoivat häneen.
- 12 Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin,
- 13 ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: -- Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
- 14 Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
- 15 -- Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla.
- 16 Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
- 17 Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista.
- 18 Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan.
- 19 Fariseukset puhuivat keskenään: "Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään."
- 20 Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia.
- 21 Nämä tulivat Filippuksen luo -- sen, joka oli Galilean Betsaidasta -- ja sanoivat: "Me haluaisimme tavata Jeesuksen."
- 22 Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
- 23 Jeesus sanoi heille: "Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan.
- 24 Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.
- 25 Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.
- 26 Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
- 27 "Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.
- 28 Isä, kirkasta nimesi!" Silloin kuului taivaasta ääni: "Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen."
- 29 Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: "Enkeli puhui hänelle."
- 30 Silloin Jeesus sanoi: "Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.
- 31 Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta.
- 32 Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni."
- 33 Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.
- 34 Ihmiset sanoivat Jeesukselle: "Me olemme laista oppineet, että Messias pysyy ikuisesti. Kuinka voit sanoa, että Ihmisen Poika on korotettava? Kuka tämä Ihmisen Poika on?"
- 35 Jeesus sanoi heille: "Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa.
- 36 Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia." Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.
- 37 Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.
- 38 Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: -- Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
- 39 He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
- 40 -- Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.
- 41 Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
- 42 Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.
- 43 Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.
- 44 Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.
- 45 Joka näkee minut, näkee lähettäjäni.
- 46 Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
- 47 Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.
- 48 Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.
- 49 En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa,
- 50 ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Myanmar Burmse
- Norwegian bokmal
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Thai
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Basic Hash Usage Explained
At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.
We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.
Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.
Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.
Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.
The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.
We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.
Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.