-
WORD Research this...2 Samuel 23
- 1 Nämä ovat Daavidin viimeiset sanat: -- Näin sanoo Daavid, Iisain poika, näin sanoo mies, jonka Korkein on korottanut, Jaakobin Jumalan voideltu, hän, jota Israelin laulut ylistävät:
- 2 Herran henki puhuu minun kauttani, hänen sanansa on minun kielelläni.
- 3 Israelin Jumala on puhunut, Israelin turvakallio on minulle lausunut: "Joka oikeamielisenä hallitsee ihmisiä, joka hallitsee heitä Jumalaa peläten,
- 4 hän sädehtii niin kuin pilvetön aamu auringonnousun aikaan, kun ruoho valon loisteessa versoo maasta sateen jälkeen."
- 5 Eikö näin ole Jumalan edessä minun sukuni laita? Hän on solminut kanssani ikuisen liiton, hyvin säädetyn, kestävän ja lujan. Mikä on minulle avuksi ja mitä toivon, sen kaiken hän sallii menestyä.
- 6 Mutta kelvottomat ovat kuin ohdakkeet, jotka viskataan pois, joita kukaan ei ota käteensä.
- 7 Niihin kosketaan vain raudalla ja keihäänvarrella. Tulenliekeissä ne poltetaan.
- 8 Nämä ovat Daavidin parhaiden soturien nimet: Hakmonilainen Isboset, kolmesta suurimmasta soturista ensimmäinen. Hänen raivoisa sotakirveensä kaatoi yhdellä kertaa kahdeksansataa miestä.
- 9 Seuraava oli ahoahilainen Eleasar, Dodon poika, joka hänkin kuului kolmen suurimman soturin joukkoon. Hän oli Daavidin mukana Pas-Dammimissa, jonne filistealaiset olivat kokoontuneet sotaretkellään. Kun israelilaiset lähtivät pakoon,
- 10 hän pysyi paikallaan ja surmasi filistealaisia, kunnes hänen kätensä meni tunnottomaksi ja kouristui kiinni miekkaan. Herra antoi sinä päivänä suuren voiton, ja kun sotilaat palasivat Eleasarin luo, he pääsivät suoraan ryöstämään kaatuneita.
- 11 Seuraava oli hararilainen Samma, Agen poika. Filistealaiset olivat kokoontuneet Lehiin, jossa oli virnaa kasvava pelto. Israelilaiset pakenivat filistealaisten tieltä,
- 12 mutta Samma asettui keskelle peltoa, puolusti sitä ja löi filistealaiset. Näin Herra antoi suuren voiton.
- 13 Kolmenkymmenen päällikön joukosta lähti kerran kolme Daavidin luo vuoristoon, Adullamin luolalle. Filistealaisten joukko oli silloin leirissä Refaiminlaaksossa.
- 14 Daavid oli turvapaikassaan vuorilla, ja filistealaisilla oli etuvartionsa Betlehemissä.
- 15 Daavid tuli lausuneeksi: "Toisipa joku minulle vettä siitä kaivosta, joka on Betlehemin portilla!"
- 16 Nuo kolme soturia tunkeutuivat silloin filistealaisten leiriin, ammensivat Betlehemin porttikaivosta vettä ja toivat sen Daavidille. Mutta hän ei tahtonutkaan juoda, vaan vuodatti veden uhriksi Herralle.
- 17 Hän sanoi: "Herra minua varjelkoon juomasta tätä! Tämähän on kuin niiden miesten verta, jotka ovat hakeneet sen henkensä uhalla." Eikä hän suostunut juomaan. Tällaisia tekoja tekivät nuo kolme sankaria.
- 18 Abisai, Serujan poika ja Joabin veli, oli noiden kolmenkymmenen päällikkö. Hänen raivoisa keihäänsä kaatoi kolmesataa miestä, ja hänet mainittiin kolmen suurimman soturin rinnalla.
- 19 Noiden kolmenkymmenen joukossa hän oli maineikkain, ja hän oli heidän päällikkönsä, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja.
- 20 Benaja, Jojadan poika Kabseelista, oli mahtava mies ja teki monia urotöitä. Hän surmasi kaksi moabilaista urhoa, ja kerran lumituiskun aikana hän laskeutui vesisäiliöön ja tappoi siellä leijonan.
- 21 Hän surmasi myös erään isokokoisen egyptiläisen. Tällä oli kädessään keihäs, ja Benaja meni sauva kädessä häntä vastaan, tempasi häneltä keihään ja tappoi hänet sillä.
- 22 Tällaisia tekoja teki Benaja, Jojadan poika, ja hänet mainittiin kolmen suurimman soturin rinnalla.
- 23 Noiden kolmenkymmenen joukossa hän oli maineikkaimpia, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja. Daavid asetti hänet henkivartiostonsa päälliköksi.
- 24 Noiden kolmenkymmenen joukossa oli myös Asael, Joabin veli, sekä betlehemiläinen Elhanan, Dodon poika,
- 25 harodilainen Samma, harodilainen Elika,
- 26 peletiläinen Heles, tekoalainen Ira, Ikkesin poika,
- 27 anatotilainen Abieser, husalainen Sibbekai,
- 28 ahoahilainen Salmon, netofalainen Mahrai,
- 29 netofalainen Heleb, Baanan poika, Ittai, Ribain poika, Benjaminin Gibeasta,
- 30 pireatonilainen Benaja, nahale-gaasilainen Hiddai,
- 31 bet-arabalainen Abi-Albon, bahurimilainen Asmavet,
- 32 saalbonilainen Eljahba, gunilainen Jasen,
- 33 hararilainen Jonatan, Samman poika, ararilainen Ahiam, Sararin poika,
- 34 Elifelet, Ahasbain poika, maakalainen Hefer, gilolainen Eliam, Ahitofelin poika,
- 35 karmelilainen Hesrai, arbilainen Paarai,
- 36 sobalainen Jigal, Natanin poika, gadilainen Bani,
- 37 ammonilainen Selek, beerotilainen Nahrai, joka oli Joabin, Serujan pojan, aseenkantaja,
- 38 jeteriläinen Ira, jeteriläinen Gareb
- 39 ja heettiläinen Uria, kaikkiaan kolmekymmentäseitsemän.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Myanmar Burmse
- Norwegian bokmal
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Thai
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Basic Hash Usage Explained
At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.
We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.
Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.
Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.
Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.
The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.
We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.
Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.