-
WORD Research this...Toinen Samuelin kirja 24
- 1 Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan hän sanoi: "Mene ja laske Israelin ja Juudan väki."
- 2 Kuningas sanoi sotaväkensä päällikölle Joabille: "Käykää läpi kaikki Israelin heimot Danista Beersebaan asti ja tarkastakaa väki, niin että saan tietää sen luvun."
- 3 Joab vastasi: "Herra, sinun Jumalasi, kasvattakoon väen satakertaiseksi, olipa se nyt minkä kokoinen tahansa, ja saakoon herrani ja kuninkaani omin silmin nähdä näin tapahtuvan. Mutta miksi sinä tällaista haluat?"
- 4 Kuningas pysyi kuitenkin määräyksessään, jonka oli antanut Joabille ja sotaväen päälliköille. Joab lähti sotaväen päälliköiden kanssa kuninkaan luota laskemaan Israelin väkeä.
- 5 He kulkivat Jordanin yli, tulivat ensin Aroeriin ja jokilaakson keskellä olevaan kaupunkiin ja jatkoivat sieltä matkaa kohti Gadia ja Jaeseria.
- 6 Sieltä he kulkivat Gileadiin ja heettiläisten alueelle Kadesiin, saapuivat Daniin ja kääntyivät Sidoniin.
- 7 He kävivät Tyroksen linnoituksessa ja kaikissa hivviläisten ja kanaanilaisten kaupungeissa ja lähtivät sitten Juudan Negeviin päin, kohti Beersebaa.
- 8 Kierreltyään kaikkialla maassa he palasivat yhdeksän kuukauden ja kahdenkymmenen päivän kuluttua Jerusalemiin.
- 9 Joab ilmoitti kuninkaalle väenlaskun tuloksen: Israelissa oli asekuntoisia miekkamiehiä kahdeksansataatuhatta, Juudassa viisisataatuhatta.
- 10 Laskettuaan väen Daavid sai piston sydämeensä. Hän sanoi Herralle: "Tämä tekoni oli suuri synti. Herra, anna se palvelijallesi anteeksi! Olen menetellyt hyvin tyhmästi."
- 11 Kun Daavid aamulla nousi, oli hänen näkijälleen, profeetta Gadille, tullut näin kuuluva Herran sana:
- 12 "Mene ja ilmoita Daavidille: Näin sanoo Herra: 'Annan sinulle kolme vaihtoehtoa. Valitse niistä yksi, niin teen sinulle sen mukaan.'"
- 13 Gad tuli kertomaan tämän Daavidille ja sanoi: "Tahdotko, että maahasi tulee seitsemän nälkävuotta? Vai pakenetko mieluummin kolmen kuukauden ajan vihamiehiäsi, jotka ajavat sinua takaa? Vai annatko ruton tulla maahasi kolmeksi päiväksi? Mieti nyt ja sano, mitä minun on vastattava hänelle, joka minut lähetti."
- 14 Daavid vastasi Gadille: "Mikä kauhea valinta! Mutta parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri. Ihmisten käsiin en tahdo jättäytyä."
- 15 Niin Herra antoi Israeliin tulla ruton, jota kesti siitä aamusta hänen säätämäänsä hetkeen asti. Kansaa kuoli Danista Beersebaan seitsemänkymmentätuhatta henkeä.
- 16 Mutta kun enkeli ojensi kätensä Jerusalemia kohti tuodakseen hävityksen sinne, Herra katui tuhotyötä ja sanoi enkelille, joka hävitti kansaa: "Jo riittää. Laske kätesi." Herran enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan puimatantereen kohdalla.
- 17 Nähdessään enkelin surmaavan kansaa Daavid sanoi Herralle: "Minähän olen syntiä tehnyt, minä olen tehnyt väärin. Mutta entä tämä minun laumani, mitä se on tehnyt? Osukoon kätesi minuun ja isäni sukuun."
- 18 Silloin Gad tuli Daavidin luo ja sanoi hänelle: "Mene jebusilaisen Araunan puimatantereelle ja pystytä sinne alttari Herralle."
- 19 Daavid teki kuten Gad oli sanonut ja lähti paikalle, jonka Herra oli määrännyt.
- 20 Kun Arauna katsahti alas rinteelle, hän näki kuninkaan ja kuninkaan miesten olevan tulossa. Hän lähti heitä vastaan ja heittäytyi maahan kuninkaan eteen.
- 21 Arauna kysyi: "Minkä vuoksi herrani ja kuninkaani tulee palvelijansa luo?" Daavid vastasi: "Ostamaan sinulta puimatannerta. Aion rakentaa siihen alttarin Herralle, jotta kansa vapautuisi vitsauksesta."
- 22 Arauna sanoi Daavidille: "Herrani ja kuninkaani voi uhrata mielensä mukaan. Tässä on härkiä polttouhriksi ja puimarekiä ja härkien ikeitä polttopuiksi.
- 23 Kaiken tämän Arauna antaa sinulle, kuningas." Ja hän jatkoi: "Herra, sinun Jumalasi, täyttäköön toiveesi!"
- 24 Mutta kuningas vastasi: "Ei, minä ostan sinulta kaiken täydestä hinnasta. Minä en uhraa Herralleni ja Jumalalleni ilmaiseksi saatuja polttouhreja." Daavid osti puimatantereen ja härät viidelläkymmenellä hopeasekelillä.
- 25 Hän rakensi sinne alttarin Herralle ja uhrasi poltto- ja yhteysuhreja. Herra kuuli nyt kansan rukoukset, ja Israel vapautui vitsauksesta.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Myanmar Burmse
- Norwegian bokmal
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Thai
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Basic Hash Usage Explained
At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.
We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.
Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.
Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.
Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.
The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.
We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.
Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.