-
WORD Research this...Tuomarien kirja 21
- 1 Israelilaiset olivat Mispassa vannoneet: "Kukaan meistä ei anna tytärtään vaimoksi benjaminilaiselle."
- 2 He tulivat nyt Beteliin ja istuivat siellä Jumalan edessä iltaan asti itkien suureen ääneen.
- 3 He sanoivat: "Miksi, oi Herra, Israelin Jumala, tällaista piti tapahtua Israelille? Nyt puuttuu Israelista kokonainen heimo!"
- 4 Varhain seuraavana aamuna israelilaiset rakensivat Beteliin alttarin ja uhrasivat poltto- ja yhteysuhreja.
- 5 Sitten he kysyivät, oliko jokin Israelin sukukunnista jäänyt tulematta yhteiseen kokoukseen Herran eteen, vaikka kaikkia oli kuolemanrangaistuksen uhalla ankarasti vannotettu saapumaan Herran eteen Mispaan.
- 6 Israelilaiset surivat Benjaminia, veljesheimoaan, ja sanoivat: "Tänään on yksi heimo hakattu irti Israelista.
- 7 Mistä me saamme hankituksi vaimot niille benjaminilaisille, jotka vielä ovat jäljellä? Olemmehan Herran nimeen vannoneet, ettemme anna tyttäriämme heille vaimoiksi."
- 8 He kysyivät: "Jäikö yksikään Israelin sukukunnista tulematta Herran eteen Mispaan?" Kävi ilmi, että Gileadin Jabesista ei ollut saapunut ketään israelilaisten yhteiseen kokoukseen,
- 9 sillä kun väki katsastettiin, joukossa ei ollut ainoatakaan jabesilaista.
- 10 Silloin israelilaiset lähettivät Gileadin Jabesiin kaksitoistatuhatta sotilasta. Heille annettiin käsky: "Menkää Gileadin Jabesiin ja surmatkaa sen asukkaat, myös naiset ja lapset.
- 11 Kaikki miehet ja ne naiset, jotka ovat maanneet miehen kanssa, on julistettava Herralle kuuluvaksi uhriksi ja surmattava."
- 12 Gileadin Jabesissa oli neljäsataa nuorta tyttöä, jotka eivät olleet maanneet miehen kanssa. Heidät tuotiin israelilaisten leiriin, joka oli Silossa, Kanaaninmaassa.
- 13 Israelilaiset lähettivät sitten sananviejiä Rimmonin kallioilla oleskelevien benjaminilaisten luo tarjoamaan rauhaa.
- 14 Kun benjaminilaiset palasivat Rimmonin kallioilta, israelilaiset antoivat heille ne Gileadin Jabesin naiset, jotka oli jätetty henkiin. Mutta naisia oli liian vähän.
- 15 Herra oli murtanut aukon Israelin heimojen riveihin. Kansan kävi sääliksi Benjaminin heimoa,
- 16 ja Israelin vanhimmat kysyivät: "Mistä hankimme lopuille benjaminilaisille vaimot, kun heimosta ei jätetty eloon ainoatakaan naista?"
- 17 He jatkoivat: "Onhan Benjaminilla jäljellä perintömaansa. Yksikään Israelin heimo ei saa kuolla sukupuuttoon!
- 18 Mutta me israelilaiset emme voi antaa omia tyttäriämme heille vaimoiksi, koska olemme vannoneet: 'Kirottu se, joka antaa vaimon benjaminilaiselle.'"
- 19 Silloin vanhimmat keksivät keinon. Silossa, kaupungissa, joka sijaitsee Betelistä pohjoiseen ja Lebonasta etelään, Betelin ja Sikemin välisen tien itäpuolella, oli tapana joka vuosi viettää juhlaa Herran kunniaksi.
- 20 Vanhimmat sanoivat nyt benjaminilaisille: "Menkää Silon viinitarhoihin väijymään!
- 21 Kun kaupungin tytöt tulevat tanssimaan, hyökätkää viinitarhoista esiin, ryöstäkää kukin itsellenne Silosta tyttö vaimoksi ja palatkaa kotiseudullenne!
- 22 Kun heidän isänsä tai veljensä tulevat valittamaan meille, me vastaamme: 'Antakaa armon käydä oikeudesta. Me emme voineet Gileadin Jabesia vastaan käydyssä sodassa hankkia vaimoja kaikille. Ja te ette olisi voineet itse antaa tyttäriänne heille, koska silloin olisitte syyllistyneet valanne rikkomiseen.'"
- 23 Benjaminilaiset tekivät neuvon mukaan. Jokainen heistä ryösti yhden tanssivista tytöistä itselleen vaimoksi. Sitten he palasivat perintömailleen, rakensivat hävitetyt kaupunkinsa ja asettuivat niihin asumaan.
- 24 Myös muut israelilaiset palasivat kotiseuduilleen kukin oman heimonsa ja sukunsa luo.
- 25 Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Myanmar Burmse
- Norwegian bokmal
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Thai
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)
Basic Hash Usage Explained
At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.
We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.
Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.
Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.
Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.
The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.
We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.
Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.