Skip to main content
  • WORD Research this...
    Daniel 11
    •   jota minä autoin ja suojasin meedialaisen Dareioksen ensimmäisenä hallitusvuotena.
    •   "Nyt kerron sinulle totuuden: Katso, Persialle on nouseva vielä kolme kuningasta, ja neljäs on hankkiva rikkautta enemmän kuin kaikki muut. Tultuaan rikkautensa avulla vahvaksi hän suuntaa kaiken voimansa Kreikan valtakuntaa vastaan.
    •   Sitten nousee sankarikuningas, ja hänen valtansa on oleva suuri, ja hän tekee mitä tahtoo.
    •   Mutta kun hän on noussut valtaan, hänen kuninkuutensa murtuu ja jakautuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Se ei siirry hänen jälkeläisilleen eikä ole enää niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Hänen valtakuntansa revitään hajalle, ja se joutuu vieraille, ei hänen jälkeläisilleen.
    •   "Etelän kuningas on vahvistuva, mutta yksi hänen ruhtinaistaan vahvistuu vielä enemmän ja saa suuremman valtakunnan kuin Etelän kuninkaalla on.
    •   Mutta vuosien kuluttua he liittoutuvat keskenään, ja Etelän kuninkaan tytär menee vaimoksi Pohjoisen kuninkaalle, vahvistaakseen liiton. Tytär ei pääse valtaan käsiksi, eivätkä hänen jälkeläisensä säily hengissä. Hän joutuu aikanaan tuhon omaksi, ja niin joutuvat myös hänen hoviväkensä ja lapsensa ja tukijansa.
    •   "Tyttären suvun juuriversoista on yksi kohoava Etelän kuninkaaksi, ja hän nousee Pohjoisen sotavoimaa vastaan ja pääsee aina Pohjoisen kuninkaan turvapaikkaan asti. Hän on voimakas ja toimii siellä miten haluaa.
    •   Hän vie sieltä jopa jumalankuvat ja patsaat sekä temppelien kalliit esineet ja hopean ja kullan saaliinaan Egyptiin. Sitten hän on vuosien ajan pysyvä kaukana Pohjoisen kuninkaasta.
    •   "Pohjoisen kuningas hyökkää Etelän kuninkaan valtakuntaan mutta palaa takaisin omaan maahansa.
    • 10   Sitten hänen poikansa varustautuvat sotaan ja kokoavat valtaisan sotajoukon, ja toinen heistä vyöryy tulvan tavoin kaiken yli. Palattuaan maahansa hän varustautuu uudelleen sotaan tunkeutuakseen Etelän kuninkaan turvapaikkaan saakka.
    • 11   Silloin Etelän kuningas vihastuu ja ryhtyy taisteluun Pohjoisen kuningasta vastaan. Tämä hankkii itselleen suuren sotajoukon, mutta Etelän kuningas murskaa sen.
    • 12   Kun se joukko on poissa, Etelän kuningas ylpistyy ja kaataa kymmeniätuhansia, mutta ei silti saavuta lopullista voittoa.
    • 13   "Pohjoisen kuningas hankkii jälleen sotajoukon, aikaisempaa lukuisamman, ja joidenkin aikojen kuluttua hän tuo mukanaan suuren sotavoiman varusteineen ja käy hyökkäykseen.
    • 14   Niinä aikoina monet nousevat Etelän kuningasta vastaan, ja sinun omasta kansastasikin nousee väkivaltaisia miehiä kapinaan, jotta näky kävisi toteen, mutta he sortuvat.
    • 15   Sitten Pohjoisen kuningas saapuu, rakentaa hyökkäysvallin ja valloittaa linnoitetun kaupungin, eivätkä Etelän voimat riitä eikä sen valioväki pysty puolustautumaan.
    • 16   Hyökkääjä tekee mitä tahtoo, kukaan ei kestä hänen edessään. Hän tunkeutuu Ihanaan maahan ja tuo tullessaan tuhon.
    • 17   Hän aikoo ottaa haltuunsa koko Etelän valtakunnan ja solmii siksi sopimuksen Etelän kuninkaan kanssa. Hän antaa Etelän kuninkaalle tyttärensä vaimoksi, mutta vain tuottaakseen sille valtakunnalle turmion. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistu, eikä siitä ole hänelle hyötyä.
    • 18   Pohjoisen kuningas kääntyy kohti rannikon maita ja valloittaa niistä monet, mutta muuan sotapäällikkö tekee lopun hänen röyhkeydestään ja kostaa sen hänelle tappioita kärsimättä.
    • 19   Silloin Pohjoisen kuningas kääntyy oman maansa linnoituksia ja temppeliä vastaan, mutta hän sortuu, eikä häntä enää ole.
    • 20   "Hänen sijaansa on nouseva mies, joka lähettää sortajan Ihanaan valtakuntaan. Muutamassa päivässä tuo mies tuhoutuu, ei kuitenkaan ilmikapinassa eikä sodassa.
    • 21   "Ja hänen sijaansa on nouseva halveksittu mies, jolle kuninkuus ei kuulu. Hän tulee odottamatta ja ottaa kavalasti haltuunsa kuninkuuden.
    • 22   Sotavoimat lakoavat ja sortuvat hänen edessään kuin tulvan pyyhkäiseminä, ja niin sortuu myös Liiton ruhtinas.
    • 23   Pohjoisen kuningas solmii liittoja mutta toimii petollisesti, sotii ja tulee mahtavaksi huolimatta väkensä vähäisyydestä.
    • 24   Äkkiarvaamatta hän tunkeutuu maan vauraimpiin osiin ja tekee sellaista mitä hänen isänsä ja isiensä isät eivät tehneet. Ryöstösaalista ja omaisuutta hän jakelee omilleen, ja hän laatii suunnitelmia linnoitusten tuhoamiseksi. Mutta kaikkea tätä kestää vain oman aikansa.
    • 25   "Suuren sotajoukon kanssa hän lähtee kaikella voimallaan ja rohkeudellaan Etelän kuningasta vastaan. Myös Etelän kuningas varustautuu sotaan ja hankkii suuren ja voimakkaan sotajoukon, mutta jää häviölle vihollisen juonien vuoksi.
    • 26   Ne, jotka syövät hänen pöydässään, vehkeilevät häntä vastaan. Vihollinen tuhoaa hänen sotajoukkonsa tulvan tavoin, ja monet kaatuvat taistelussa.
    • 27   Molemmat kuninkaat hautovat pahaa mielessään ja valehtelevat toisilleen, vaikka istuvat saman pöydän ääressä. Suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistu, sillä loppu tulee vasta määräaikana.
    • 28   Maahansa palatessaan Pohjoisen kuningas tuo suuren omaisuuden mukanaan. Hän juonittelee Pyhää liittoa vastaan ja palaa vasta sitten maahansa.
    • 29   "Aikanaan Pohjoisen kuningas hyökkää taas Etelään, mutta tällöin ei käy niin kuin ensimmäisellä ja toisella kerralla.
    • 30   Lännestä tulevat laivat hyökkäävät hänen kimppuunsa, ja hän kääntyy peloissaan takaisin ja purkaa suuttumuksensa Pyhää liittoa vastaan. Kotiin palattuaan hän suhtautuu suopeasti niihin, jotka hylkäävät Pyhän liiton.
    • 31   Hänen lähettämänsä sotajoukot tulevat ja saastuttavat pyhäkön ja pyhän vuoren, lakkauttavat päivittäisen uhrin ja asettavat pyhäkköön turmion iljetyksen.
    • 32   Liiton rikkojat hän houkuttelee luopioiksi juonillaan, mutta ne, jotka tuntevat Jumalan, pysyvät lujina ja täyttävät tehtävänsä.
    • 33   Kansan oikeat opettajat neuvovat monia, mutta kauan heitä sorretaan miekalla ja tulella, vankeudella ja ryöstöllä.
    • 34   Keskellä sortoa he saavat apua, mutta vain vähän, ja monet liittyvät heihin petollisesti.
    • 35   Oikeista opettajista jotkut lankeavat, ja niin heidät kaikki seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan lopun ajaksi, sillä vielä on aikaa määrähetkeen.
    • 36   "Ja kuningas tekee mitä tahtoo, pyrkii korkealle ja ylvästelee jokaista jumalaa vastaan, puhuu ennenkuulumattomia jumalien Jumalaa vastaan ja menestyy, kunnes vihan aika päättyy, sillä se tapahtuu, mikä on päätetty.
    • 37   Hän ei välitä isiensä jumalista, ei naisten lempijumalasta eikä muistakaan jumalista, vaan ylvästelee kaikkia vastaan.
    • 38   Sen sijaan hän kunnioittaa vuorilinnojen jumalaa; tuota jumalaa, jota hänen isänsä eivät ole tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, kalliilla kivillä ja ihanilla lahjoilla.
    • 39   Hän miehittää lujat linnat väellä, joka palvelee outoa jumalaa. Niille, jotka suostuvat tähän, hän jakaa kunnianosoituksia; hän panee heidät hallitsemaan monia ja antaa heille maata palkaksi.
    • 40   "Lopun hetkellä Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssaan. Ja Pohjoisen kuningas käy Etelän kuninkaan kimppuun vaunuin, ratsuin ja lukuisin laivoin, valtaa maan toisensa jälkeen ja pyyhkäisee tulvan tavoin kaiken yli.
    • 41   Hän hyökkää myös Ihanaan maahan, ja kymmenettuhannet sortuvat. Mutta Edom, Moab ja useimmat ammonilaiset pelastuvat hänen käsistään.
    • 42   Hän tunkee kätensä maahan toisensa jälkeen, eikä edes Egypti pelastu.
    • 43   Hän ottaa haltuunsa kulta- ja hopeakätköt ja kaikki Egyptin ihmeelliset rikkaudet, ja libyalaiset ja nubialaiset seuraavat häntä saattueena.
    • 44   Sitten idästä ja pohjoisesta tulevat sanomat pelästyttävät hänet, ja hän lähtee vihoissaan tuhoamaan ja perin pohjin hävittämään monia.
    • 45   Hän pystyttää telttapalatsinsa meren ja ihanan pyhäkkövuoren välille. Sitten hän tapaa loppunsa, eikä kukaan auta häntä.
  • King James Version (kjv)
    • Active Persistent Session:

      To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.

      How This All Works

      Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.

      However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.

      Please Keep Your Favourite Verse Private

      Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.

      The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.

    • Loading...
  • Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)

    2023-05-17

    Finnish (fi)

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.

    Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.

    Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.

    This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
    Kirkon keskusrahasto
    Satamakatu 11 A
    00160 HELSINKI
    FINLAND

    tel. +358-0-18021

    SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

    • Encoding: UTF-8
    • Direction: LTR
    • LCSH: Bible.Finnish
    • Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992

    License

    Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire

    Source (OSIS)

    https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1

    history_1.1
    Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
    history_1.1.1
    Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
    history_1.1.2
    Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
    history_1.2
    (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)

Basic Hash Usage Explained

At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.

We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.

Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.

Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.

Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.

The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.

We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.

Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.

Favourite Verse

You should select one of your favourite verses.

This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.

This is currently the active session key.

Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.

Danielin kirja 11:

Sharing the Word of God with the world.
  • Share Text
    ...
  • Share Link

Danielin kirja 11:1

Tagging this verse.

The active verse selected text should load here.

Active

Available Tags

Drag and drop the desired tag from the available ones to the active area.

To un-tag a verse, drag and drop the desired tag from active to the available tags area.

Edit Tag

Create Tag

Danielin kirja 11:1

Notes on this verse.

The active verse selected text should load here.